Sosiaalipornoseikkailut

Eilen aloin itkeä viiden aikaan yöllä, koska olen ruma.

Olen katsellut tänään plastiikkakirurgien sivuja. Valitettavasti minulla ei ole rahaa.

Pääsykokeeni ovat viikon päästä. Edelleenkin.

Toissapäivänä tulin kotiin Joutsenon opistosta. Lukuvuosi on kulunut.

Segolene Royal hävisi vaalit kuukauden alussa ja tutustuin erääseen ranskalaiseen tyttöön. Elämäni kohokohdat. Vaalien alla rakastuin Segolene Royaliin. Pidin häntä puhtaana, jollakin tavalla seksittömänä, madonnamaisena älykkyyden ja kauneuden ilmentymänä. Myöhemmin luin, että hän luuli Kiinan-matkallaan muuria koristeeksi eikä sitä paitsi tiennyt kuinka monta ydinsukellusvenettä Ranskalla on, sen lisäksi tajusin, että tämä puhtaan kauneuden sosialismin ruusu sattui näyttämään aivan äidiltäni.

Tänään olisi pitänyt mennä Maailmankylä festivaaleille ja huomenna ystäväni taidenäyttelyn avajaisiin, mutten saanut aikaiseksi lähtä kumpaakaan.

Sen sijaan katsoin euroviisuvoittajia 70-luvulta ja haistelin sormiani.

Pääsykokeeni ovat viikonpäästä. En jaksa lukea, omituista, sillä en tee mitään muutakaan.

Olen Joutsenon opistossa.

Olen kauhuissani Marie Laforetin laulusta "VIENS VIENS!".

Haluan tehdä itsemurhan kuunellessani tätä laulua.

Liisa oli täällä viime viikolla. Hän on leikannut hiuksiaan.

Olen myös innostunut taas lukemaan Harri Teikan tekstejä. Marie Laforetin laulu sopii Teikan teksteihin. Löysin ne vahingossa Internetistä ollessani 15-vuotias hakusanalla "Seija".

Tänään päivä Lahdessa. Väsyttää. Hameeni on valmis.

Henrin kanssa koluttiin divareita ja kirpputoreja. Levyjä löytyi vaikka kuinka aina Jackson fivesta ja Spice Girlsista Black Sabbathiin ja Megadeathiin. Yksi Piafkin löytyi.

Tulevaisuus kaatuu päälle pieninä palasina. Hyvät hetket ovat aina hengähdystauko, mutta kylmyys mikä tekee majansa tänne on aina jäävä. Se on pohjatunne. Se on pohjalla, ihan kuin jokaiseen hajuveteen on lisätty pohjahajuksi aina vähän kuvotusta, paskaa ja mätää, jotta tuoksu olisi voimakkaampaa.

Tämän uuden päiväkirjani kirjoittaminen alkaa kyllästyttää. Yritän selvästi pitää yllä jonkinlaista netti-imagoa, samallalailla mitä tein 16-vuotiaana.

Minua väsyttää.

Olen miettinyt livejournal systeemin mahdollisuuksia. Mieleni tekisi kirjoittaa kirja ja julkaista se täällä. Mahtavinta olisi, jos livejournalistani tehtäisiin elokuva. Tosin silloin sen pitäisi olla loistava ja kertoa jostain muusta kuin minun elämästäni. Siksi olen päättänyt alkaa valehdella.

Olen kuunnellut Marlene Dietrichiä koko päivän ja miettinyt miksi 99% suomalaisista egl pukeutumisen harrastajista näyttää paskalta, jolla on libresse tai terveysside päässä.

Kaikki tämä tuntuu teesketelyltä.

Kukaan ei halua tulla viettämään vappua kanssani. Vietän päiväni viiltelemällä kirjastokortilla.

Tunnen, ettei minulla ole ystäviä. Jatkan siis ompelutöitäni. Olen rypyttänyt 6 metristä kangassuikaletta vime päivät.

Kävin passikuvassa. Olen ruma. Näytän passikuvissa kauhealta, kasvoni vääristyvät, kulmakarvani katoavat ja nenä muuttuu valtavaksi, hehtaarien kokoiseksi läiskäksi. Rumuuteni korostuu venyväksi ja paukkuvaksi.

Viime päivinä olen itkenyt ja halunnut kuolla.
Huomenna näen A:n pitkästä aikaa. Kouluaikoina pidin häntä joskus ärsyttävänä, sillä hän kertoi hyvin irrallisia juttuja ja oli aina erimieltä minun kanssani. Toivon tämän kerran menevän paremmin.

Eilen entistä historianopettajaani oli haastateltu lehdessä. Hän esitti mielenkiintoisia näkökulmia nuorten aatetyhjiöön liittyen. Vasta nyt ymmärrän, että hänen opetuksellaan todella oli funktio. Hän ei kertonut turhaan asioita, vaan halusi auttaa meitä maailmankuvan muodostamisessa. Minun maailmani hän repi väkivaltaisesti alas. Kärsin häneltä saamoistani traumoista koko yläasteen. Lopulta jäin häneen kiinni. Hän seuraa minua vieläkin, aivolohkoissani on pieni kolo, jonne hän on tehnyt pesän ja siellä hän istuu. Hän on kadonnut unistanikin ja tullut erittäin etäiseksi, mutten silti koskaan unohda häntä. Hän vaikutti maailmankuvaani enemmän kuin mitkään hänen historiantunneillaan oppimani tiedot. Hänen tavaransa, olemuksensa ja lierihattunsa antoivat minulle esimerkin itsenäisestä naisesta, joka minä olisin joskus - jos onnistuin elämässäni. Hänen elämänsä tuntui kiehtovalta ja tavoittelemisen arvoiselta. Olin varma, että hänellä oli silmät sisälläänkin, koska hän ymmärsi ja näki kaiken. Ainoa asia, jota en koskaan ymmärtänyt oli hänen kristillisyytensä. En voinut käsittää miten niin älykäs nainen saattoi olla kristity. Hänen olisi pitänyt olla ehdottomasti ateisti, näin uskoin.

Ajoin Anglialla puuta päin ja kohta paskon housuun jos en nyt mene vessaan.